Työttömyysvakuutusmaksu ja uusi työtapaturma- ja ammattitautivakuutus

2016-04-01

Työttömyysvakuutukseen liittyvä rahoituslaki muuttui 1.1.2016. Aikaisemmin vakuutus täytyi ottaa ja työttömyysvakuutusmaksu maksaa, jos työnantaja teetti yli 12 työpäivää kalenterivuodessa. Tammikuun alusta vakuutus täytyy ottaa, jos työnantajan maksamat palkat ovat kalenterivuoden aikana yli 1 200 euroa.
Myös tapaturmavakuutus muuttui 1.1.2016 työtapaturma- ja ammattitautivakuutukseksi. Vakuutus on otettava, jos työnantajan maksamat palkat ovat kalenterivuoden aikana yli 1 200 euroa. Palkan maksamisen ajankohdalla ei ole merkitystä. Vakuutus on otettava ennen kuin työ aloitetaan. Sitä ei voi ottaa takautuvasti.

Muutokset työttömyysvakuutusmaksujen maksuvelvollisuuteen 1.1.2016 alkaen

Maksuvelvollisia ovat työnantajat, jotka maksavat palkkaa yhteensä yli 1 200 euroa kalenterivuoden aikana.
Työnantajan täytyy kuitenkin aina pidättää maksuvelvollisen työntekijän palkasta palkansaajan maksu, vaikka palkka ei ylittäisikään 1 200 euron rajaa. Palkka.fi pidättää maksun automaattisesti palkanlaskennan yhteydessä. Jos työnantajan työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuus ei täyty, kertynyttä palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua ei makseta Työttömyysvakuutusrahastolle.


Jos arvioit, että palkanmaksusi ylittää 1 200 euron rajan kalenterivuoden aikana, hae työttömyysvakuutusmaksun ennakkoa ennakonhakemus/muutos-lomakkeella Palkka.fi-palvelusta. Työttömyysvakuutusrahasto määrää ilmoituksesi perusteella työttömyysvakuutusmaksun ennakon.
Työttömyysvakuutusmaksua maksetaan pääsääntöisesti 17–64-vuotiaiden työntekijöiden palkoista.


Maksuvelvollisuus ei kuitenkaan koske seuraavia henkilöitä:


Jos yrittäjä, maatalousyrittäjä tai maatalousyrittäjän perheenjäsen kuitenkin yrittäjätoiminnan ohella työskentelee työsuhteessa toisen palveluksessa, maksuvelvollisuus koskee tästä työstä saatavaa palkkaa.
Työttömyysvakuutusmaksua koskevat maksulomakkeet saat Työttömyysvakuutusrahastolta. Palkka.fi lähettää ilmoitukset automaattisesti Työttömyysvakuutusrahastoon vuodenvaihteen jälkeen.Lisätietoja työttömyysvakuutusmaksuista saat Työttömyysvakuutusrahaston sivuilta.

Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus korvaa tapaturmavakuutuksen

Työnantajana sinun tulee ennen töiden aloittamista ottaa työntekijöillesi työtapaturma- ja ammattitautivakuutus. Vakuutus on otettava, jos maksat kalenterivuoden aikana teettämästäsi työstä palkkaa yli 1 200 euroa. Palkan maksamisen ajankohdalla ei ole merkitystä. Vakuutus on otettava ennen kuin työ aloitetaan. Sitä ei voi ottaa takautuvasti.
Voit ottaa työtapaturma- ammattitautivakuutuksen Palkka.fi:n kautta, kun olet kirjautunut palveluun. 


Lisätietoa työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta löydät Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) sivuilta. Löydät sivuilta myös kaikkien näitä vakuutuksia myöntävien vahinkovakuutusyhtiöiden yhteystiedot.
Ilmoita työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen perustiedot (työnantajan tiedot) Palkka.fi-palvelussa ja lisää vakuutuksen tieto myös työntekijän tietoihin.


Vakuutusmaksun maksaminen ja ilmoitus


Vakuutusyhtiö lähettää vakuutuksenottajalle laskun. E- ja suoramaksusta saat tietoa esimerkiksi pankista ja pankkien verkkosivuilta. Palkka.fi ei lähetä ilmoitusta vahinkovakuutusyhtiöön.Ilmoita siis tiedot suoraan vahinkovakuutusyhtiöösi.


Lisätietoja


Lue lisää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta (tvk.fi)
Lue lisää työttömyysvakuutuksen muutoksista (tvr.fi)
Palkka.fi-palvelun yleisneuvonta palvelee suomeksi puhelinnumerossa 029 479 034 ja ruotsiksi 029 497 035 ma-pe 9.00 – 16.15. Palvelu on maksuton. Puhelun hinta pvm/mpm. Voit kysyä palvelusta myös chatissa.

 


Yhteystiedot 029 497 034 (suomeksi) Palvelunumero on avoinna klo 9-16. 029 497 035 (på svenska) Servicenumret är öppet klockan 9-12.
Du kan lämna en återuppringningsbegäran klockan 12-16.
Vi ringer dej senast följande vardag.